Vesi- ja viemäriverkostoon liittyminen

Äänekosken Energian vesihuoltoverkoston alueella sijaitsevien kiinteistöjen liittymispiste on Äänekosken Energian vesijohdon ja viemärin runkolinja.

Viimeistään ennen rakentamistöiden aloittamista hakijan tulee toimittaa Äänekosken Energialle hakemus kiinteistön liittämisestä vesihuoltolaitokseen.

Hakemuksen perusteella Äänekosken Energia Oy:n verkostoinsinööri antaa liittymäpistelausunnon. Siitä käy ilmi, mihin tontin liittymä ja tonttijohto tulisi sijoittaa ja esimerkiksi tarvitaanko liittymää varten kiinteistökohtainen pumppaamo. Lausunto on asiakkaalle maksuton.

Hakemuksen tekeminen ei velvoita liittymän ostamiseen. Suosittelemme tekemään hakemuksen jo tontin oston harkintavaiheessa, jolloin vesiliittymän kustannukset voi selvittää jo etukäteen. Varsinainen liittymäsopimus voidaan tehdä kun sekä asiakas että Äänekosken Energia ovat hyväksyneet lausunnon.

Voit tehdä hakemuksen verkossa täällä

Jos sinulla on kysyttävää hakemuksesta ja sen täyttämiseen liittyvistä asioista, ota yhteys työnjohtaja Otto Leppäseen, puh. 040 544 3934.

LIITTYMISHINNOITTELU

Liittymismaksun suuruuteen vaikuttavat mm. kerrosala ja kiinteistötyyppi. Uusien rakentajien kerrosala selviää rakennusluvasta, joka toimitetaan kaupungille hakemuksen mukana. Vanhoista, jo rakennetuista, vesihuoltoverkostoon liittyvistä kiinteistöistä on toimitettava luotettava selvitys kerrosalasta. Lisäksi liittymishinnoittelussa voidaan käyttää tapauskohtaisesti aiheuttamisperiaatteen mukaista hinnoittelua.

LIITTYMISSOPIMUS

Liittymissopimus tehdään Äänekosken Energian toimistolla ennen rakennustöiden aloittamista. Lasku liittymismaksusta lähetetään asiakkaalle välittömästi sopimuksen teon jälkeen. Vesimittarin asentaa Äänekosken Energia.

VESI- JA VIEMÄRIVERKOSTON LIITTYMISMAKSU

Liittymismaksu oikeuttaa liittymään Äänekosken Energian vesihuoltoverkostoon liittymispisteessä. Maksu sisältää yhden liittymän/tontti. Liittymismaksun minimiraja on 100 kem2. Omakotitalon, paritalon ja kesämökin liittymismaksun yläraja on 250 kem2.

Liittymismaksu ei koske tonttijohdon rakentamista eikä liitostyötä laitoksen verkostoihin.

Liittymismaksun määräytyminen

Vesihuoltolaitoksen liittymismaksu määräytyy kiinteistön käyttötarkoituksen, laajuuden ja palveluiden käytön perusteella seuraavasti: L = k × A × p × yL

L = Liittymismaksu
k = kiinteistötyypin mukainen kerroin määritellään seuraavan taulukon mukaan:

  • 8 Vapaa-ajan rakennus
  • 6 Omakoti- ja paritalo
  • 5 Rivitalo
  • 4 Kerrostalo, maatalousrakennus ja asuinliiketalo
  • 3 Prosessivettä käyttävä teollisuusrakennus,
  • julkinen rakennus, liikerakennus ja toimisto
  • 2 Saniteettivettä käyttävä teollisuusrakennus

A = Rakennusluvan mukainen kerrosala. Kerrosalaan lasketaan kaikki rakennettavat rakennukset, joissa on vesipiste.

p = palvelukerroin. Jos kiinteistö liittyy vesijohtoon ja jätevesiviemäriin, on palvelukerroin 1

Osakertoimet ovat:

  • Vesi=0,44
  •  Jätevesi=0,56

Liittymismaksun yksikköhinta yL=4,15e/k-m2

ESIMERKKEJÄ OMAKOTITALON LIITTYMISMAKSUSTA, JOKA ON LIITTYNYT VESIJOHTOON JA JÄTEVESIVIEMÄRIIN

100 kem2 = 2490 €
175 kem2 = 4357,50 €
250 kem2 = 6225 €

Erityiskuluttajien, kuten runsaasti vettä käyttävän teollisuuden ja laadultaan poikkeuksellista jätevettä tuottavien liittyjien, osalta maksut määrätään tapauskohtaisesti.

LISÄLIITTYMISMAKSU

Laitos perii lisäliittymismaksua, kun asiakkaan liittymismaksun perusteena olevat olosuhteet kiinteistöllä muuttuvat liittymismaksun määräämisen jälkeen. Lisäliittymismaksua peritään, jos määräytymisperusteen muutos on vähintään 10%.

LIITTYMISMAKSU VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUEEN ULKOPUOLELTA

Liittymäsopimus voidaan tehdä, mikäli liittyjä sitoutuu kustantamaan putkiston rakentamisen erikseen sovittavasta liittymäpisteestä kiinteistölle saakka sekä vastaamaan putkiston saneerauksista ja korjauksista aiheutuvista kustannuksista. Liittymismaksu on suuruudeltaan sama kuin toiminta-alueella tai liittymismaksu märäytyy aiheuttamisperiaatteen mukaan.

LIITTYMISMAKSUN SIIRTÄMINEN

Liittymismaksu siirtyy kiinteistön luovutuksen yhteydessä uudelle omistajalle. Liittyjän tulee ilmoittaa Äänekosken Energialle kirjallisesti kiinteistön luovutuksesta.

LIITTYMISMAKSUN PALAUTTAMINEN

Liittymismaksu palautetaan, kun vesihuoltopalveluiden käyttö lakkaa kiinteistöllä pysyvästi rakennusten poistuessa käytöstä ja liittymissopimus irtisanotaan, jos liittymismaksu on palautuskelpoinen. Liittymismaksu palautetaan maksetun suuruisena, eikä sille lasketa indeksikorotuksia tai korkoja. Liittymismaksun palautuksesta vähennetään erikseen liittymän purkamisesta aiheutuvat kustannukset.

VESIHUOLLON LIITTYMISMAKSUN VOIMAANTULO

Liittymismaksun voimaantulopäivämäärä on 2.5.2012 ja se koskee myös vanhoja verkostoon liittyviä kiinteistöjä. Niiden tontinomistajien, jotka ovat ostaneet tai varanneet tontin ennen liittymismaksun voimaantulopäivämäärää ja joiden rakennuslupa sekä lausunto vesihuoltoverkostoon liittämisestä on myönnetty vuoden 2012 loppuun mennessä, ei tarvitse maksaa liittymismaksua.

Tonttijohdon rakentaminen ja rakentamismaksu

Äänekosken Energia rakentaa uusilla kaavoitetuilla alueilla tonttijohdoista (vesi, viemäri ja sadevesiviemäri) liittymäpisteestä tontin rajalle tulevan osan.

Tonttijohtojen rakentamisesta peritään rakentamismaksu, joka on eri maksu kuin liittymismaksu. Kiinteistön omistaja kaivattaa tonttijohtonsa tontin rajalta kiinteistölle ja vastaa tästä aiheutuvista kustannuksista. Tonttijohdon rakentamismaksu laskutetaan liittymissopimuksen yhteydessä.

Katso lisätietoa rakentamismaksun määräytymisestä ja suuruudesta: https://www.aanekoskenenergia.fi/hinnasto/vesi/ 

Kiinteistön padotuskorkeus

Viemärijärjestelmä voi olla joko sekaviemäröinti tai erillisviemäröinti. Erillisviemäröinnissä on sananmukaisesti erilliset viemäriputket jätevesille ja hulevesille. Sekaviemäröinnissä jäte- ja hulevedet johdetaan samaan viemäriin.

Padotuskorkeus tarkoittaa tasoa, jolle viemärivesi voi verkostossa nousta. Vesihuoltolaitos määrittää kiinteistön padotuskorkeuden.

Kiinteistön padotuskorkeus riippuu siitä onko viemäröinti toteutettu seka- tai erillisviemäröintinä.

Erillisviemäröinnissä padotuskorkeus on viemärin sisäpuolisen laen tasokorkeus tonttiviemärin liittymäkohdassa (rungossa) + 1000 mm.

Sekaviemäröinnissä ja hulevesiviemärissä padotuskorkeutena on kiinteistöä palvelevan kadun tai maan pinta +100 mm tonttiviemärin liitoskohdassa.

Mikäli liittyjä viemäröi padotuskorkeuden alapuolisia tiloja, laitos ei vastaa padotuksesta (viemäritulvasta) mahdollisesti aiheutuvasta haitasta tai vahingosta